Terijoki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuovi Paju:

Marjatta Ojamon haastattelu - ”Meidän voimamme on valossa ja tiedossa”

Järvenpää-talon Terijoki-huoneessa on reliefi. Siihen on kuvattu terijokelainen kulttuurivaikuttaja Mikko Uotinen, ”Kannaksen herättäjä”. Hän oli intomielinen aatteen mies ja monen hankkeen alullepanija, toimittaja ja kirjailija, jonka syntymästä on nyt 120 vuotta.

Miten isäänsä muistelee rehtori Marjatta Ojamo, s. Uotinen, ainoa elossa oleva lapsi?

- Olen tutustunut isääni paljolti hänen kirjoitustensa ja toisten ihmisten mielikuvien kautta. Isä kuoli vuonna 1931, kun olin vasta seitsenvuotias koululainen. Hän oli sairastellut jo edellisestä syksystä. Kun olin aivan pieni, isä oli myös paljon matkoilla.

 

Mikko Uotinen oli kysytty puhuja, mutta koki asiakseen edistää tärkeitä asioita oma-aloitteisesti, ja niin hän voimiensa päivinä teki työtä Turussa ja hoiti asioita Helsingissä, mutta ennen muuta kulki ristiin rastiin Karjalaa.

”Ihanan miehen tytär”

- Isä kirjoitti sairaalassa ollessaan sekä tyttärelleen että pojalleen. Saimme kumpikin runon. Yksi elävä muistikuva minulla on isästä. Olin joskus kolmi-nelivuotiaana suuttunut jostain niin, että halusin lähteä mummin luo Sortavalaan. Kukaan ei estellyt – mutta jo portilla minut yllätti hirveä koti-ikävä! Isä juoksi luokseni ja kantoi minut kotiin, ja sitten vanhemmat rauhoittelivat minua, että koti on tässä tallella.

Monet kannakselaiset muistavat edelleen Marjatta Ojamon tavatessaan hänet esimerkiksi kotiseutumatkalla: ”Siehä olet se Mikko Uotise tytär”. Tällainen leimautuminen tuntuu tyttärestä vieraalta. Ei silti ole ihme, että isän tunteneiden ihmisten muistoista heijastuu jotain myös lapseen, sillä vanhempi serkku on monesti huokaillut: ”Voi ku siun isä oli ihana mies!” Kuuluisan isän tyttäreksi tunnistautuminen on myös tuonut miellyttäviä yllätyksiä, esimerkiksi teatterineuvos Ritva Heikkilän radiolle tekemän Mikko Uotis-ohjelman jälkeen. ”Tuli yhteydenottoja, ja eräs opettaja kertoi jopa käyneensä meillä!”

Sirpaleista kootut muistot

Marjatta Ojamo kokee olevansa ”enemmän perinnön vartija kuin isäsuhteen vaalija”.

Kun Kannakselta tultiin, juuri mitään isän lukemattomista kirjoituksista, puheista ja muusta julkaistusta aineistosta ei saatu mukaan.

- Sukulaisilla on ollut jonkin verran, ja olen kysellyt lehtienkin kautta. Ja kun antikvariaateista on jotakin sodan jälkeen löytynyt, minulla oli sopimus erään henkilön kanssa, että hän saa huutaa kaiken mitä isän tuotantoa on tarjolla. Joku toinenkin siellä saattoi olla huutamassa, jolloin hinnat tietysti nousivat, mutta en minä mitään hintakattoa antanut.

Vuosien varrella kokoelma on hiljalleen karttunut, ja Helsingissä eläkepäiviään viettävä Marjatta Ojamo esittelee auliisti vieraalleen noita hauraita julkaisuja, joita vaistomaisesti käsittelee varoen. Mutta kaikkea tuotantoa ei suinkaan painettu kirjoihin ja kansiin. Mikko Uotisen tuotannosta valtava osa oli tilapäisrunoja, joita pyydettiin eri tilaisuuksiin tai joita hän teki merkkipäivää viettäville ystäville. -Isä teki myös jonkinlaisia albumeja, joista loisteliaimpia minulla ei ole, mutta saamani kuusivuotispäivän muistoalbumi on tallella. Se on minulle kuin isän testamentti. Albumiin on liimattu somia, muualta leikattuja tytönkuvia lempeiden kehotusten kera: ’Rakasta hyviä kirjoja.’ ’Ole ahkera’. ’Muista nuoruuden ystävät’ ja niin edelleen. Ja lopussa on isän tyttärelleen omistama runo.

Koti Terijoen Ollinpäässä

Perheen asunto oli suvulle kuuluneen, sittemmin palaneen kauppakartanon lähellä. Alkuaan kotitaloa oli kenties vuokrattu muille.
- Siinä oli alhaalla neljä huonetta, ylhäällä kolme, ja monta verantaa. Yläkerrassa oli vanhoja huonekaluja, ja se oli viehättävä leikkipaikka lapselle, joka joutui olemaan paljon yksin.

- Isän työhuone oli meillä lähes olohuoneena. Joistakin valokuvista näkyy, miten sen huoneen seinähyllyt olivat täynnä kirjoja, ja siellä se oli myös isän koko elämäntyö. Meillä oli paljon siihen aikaan muodissa olleita taiteilijoiden kuvia, ja koska he olivat isän ystäviä, niissä oli henkilökohtaisia omistuskirjoituksia. Ne olivat minulle kuin kulttuurihistorian oppikirja. Larin-Kyösti jopa antoi minulle nimipäivälahjaksi runojaan...

- Opin itse lukemaan viisivuotiaana. Minut pantiin siksi jo kuusivuotiaana toiselle luokalle ”Ristolaisen kouluun” – aivan liian varhain, niin kuin nyt ajattelen. Isän runot tai kirjoitukset eivät silloin tulleet tutuiksi. Nehän olivat aikuisille. Sen aistin kuitenkin jo silloin, että isä ei ollut tavallinen isä; hänhän ei ollut tavallisessa työssä. Ja hänen elämässään oli sellaisia ”taiteilijapiirteitä”: toiset taiteilijat kävivät häntä tapaamassa, sekä kannakselaiset kesävieraat että muut.

Kauppakartanon paikalle oli noussut koivikkoa, ja se oli jännittävä paikka. -Meidän lasten kanssa leikkimään oli otettu nuori koulutyttö Lahja Hiiri, joka sittemmin jäikin meille. Hän on muuten yhä elossa, ja on voinut antaa minulle monia muistoja lapsuudestani.

Mikko Uotisen perhe

- Isäni oli päätoimittajana Laatokka-lehdessä Sortavalassa, ja äitinikin oli työssä siellä. Sillä tavalla he tutustuivat, ja kun heidät vihittiin, ne olivat sen ajan ”julkkishäät”, kun sulhanen oli frakissa. Ja sanoivat, että äitini oli ”Sortavalan kaunein tyttö”. Äitini oli isää kymmenen vuotta nuorempi, ja avioliitto kesti vain vajaat 11 vuotta, kun isäni kuoli niin nuorena.

Tyttären lisäksi perheeseen syntyi 2,5 vuotta myöhemmin Jaakko-poika, joka kuitenkin kuoli vain kuukausi isän menehtymisen jälkeen. Jäljelle jäivät nuori leski ja Marjatta-tytär. -Äiti ei tahtonut enää asua Ollinpäässä, ja asuimmekin sitten enon luona Keskikylässä. Ensin Viertotien päässä ja sitten Antinkadulla.

Ne harvat hetket isän kanssa

- Olin viisivuotias, kun minua puri vesikauhuinen kissa, ja lähdimme isän kanssa Helsinkiin minua hoidattamaan. Matka kesti pitkään, mutta perillä olimme enää vähän yhdessä. Kansallisteatterissa me kyllä kävimme, lähetimme Aili Somersalmelle kukkia, mutta minä katselin ensin sitä hienoa kattoa, ja sitten nukahdin. Ja kun isällä oli niin paljon niitä tuttavia, Kansallisteatterin näyttelijöitä, ja juhlia pantiin pystyyn, niin isä toimitti minut Jaurin perheeseen, jonne jäinkin sitten vähäksi aikaa.

Isällä oli se julkinen elämänsä, hän oli Kannaksen herättäjä, Kannaksen puolustaja. Äiti taas katsoi, että arki oli raiteillaan. Hän oli taitava talousihminen, ja hän piti elämisen tasoa yllä. Arkenakin esimerkiksi katettiin kauniisti. Itse elintaso ei tosin korkea ollut.

Mikko Uotisen kuoltua nuori leski sai uuden kodin upseeriveljensä luota.
- Äidin tyttönimi oli Hautala, ja tämä enoni oli vielä silloin poikamies.

Sittemmin eno meni naimisiin, ja serkuista löytyy sellainenkin tuttu nimi kuin kansanedustaja, entinen europarlamentaarikko Heidi Hautala.

Kirjallista lahjakkuutta ja kansainvälisyyttä

- Isän äiti luki aina, erityisesti muistan että nukkumaan mennessään hän aina ensin luki. Hän oli hiljainen ihminen, mutta tiedän että äiti ja poika olivat toisilleen läheisiä.

Suvussa oli siis kulttuurikiinnostusta jo ennestään, ja sukukansat olivat jo 1900-luvun alussa tärkeitä.
- Unkarilaisilla oli kotimaassaan vaikeaa. Terijoella kävi paljon unkarilaisia tiedemiehiä, jotka pitivät siellä esitelmiä, ja taiteilijoita kävi myös.

Perinnön vaalimisesta

Marjatta Ojamon kolmesta lapsesta kaksi on vieraillut puolisoineen ja lapsineen äidin kotiseudulla Juuret-tapahtumassa. Mikko Uotisen muisto on jäänyt jollakin tavoin elämään jälkikasvunkin mielessä, vaikka kuulu isoisä kuoli jo ennen heidän syntymäänsä.

Kun lukee Mikko Uotisen laajaa omakustannetta Kannaksen koteihin, joka on julkaistu v.1910, huomaa että sen valistushenkinen kirjoittaja oli myös käytännön mies, kuten toimittajan tulee ollakin. Runollista ja maalailevaa kieltä on käytetty, mutta puheeksi otetut hankkeet olivat järkeviä ja hyödyllisiä: nuorisoseurojen kirjastojen edistäminen, suomalaisten työllistäminen, osuustoiminnan lisääminen tai alkoholin anniskelupaikkojen rajoittaminen. Ja hänen aloitteestaan Terijoella järjestettiin viisi kertaa myös laulujuhlat, joita toteuttaessaan hän pani peliin kaikki taitonsa, ideansa ja laajan suhdeverkkonsa.

Entä mitä sanottavaa Mikko Uotisella, runoilijalla ja sytyttävällä puhujalla olisi nykypäivälle? Hänen vahvimmat vuotensa osuivat aikaan, jolloin Kannaksen venäläistyminen oli suuri uhka, vaikka maailmansota oli vielä vuosien päässä.

- Se mitä hän sanoi, mitä asiaa hän ajoi, on esillä hänen kirjoituksissaan. Tilanne Kannaksella oli hänen aikanaan synkkä ja vaikea. Hän tähdensi sitä, että täytyy toivoa ja täytyy toimia. Hän ajoi suomalaisuuden vahvistumista, omanarvontunnon nostattamista ja erityisesti henkisten voimien herättämistä.

Siinä aatteita, jotka eivät ole menettäneet elinvoimaansa tällekään vuosisadalle tultaessa.