Terijoki

 

Terijokelaisten talvipäivä 6.3.2011

Kuvat Eila Kurki ja Kari Koho

 

Saat kuvat näkymään suurempina, kun klikkaat niitä kerran hiirellä.

 

 

 

 

Talvipäivän juontaja Veli-Pekka Sevón

Osallistujia oli noin sata.

Jaakko Mäkelä käsitteli esitelmässään Terijoen ja Tuusulan rautatiehistoriaa ja näiden paikakkuntien yhteisiä piirteitä.
Jaakko Mäkelän esitys sisälsi runsaasti vanhoja valokuvia Terijoelta ja järvenpäästä.
 
Marja Felt (vas.) ja Tuovi Paju kehuivat kilvan Järvenpäätä ja Terijokea.
 
 
 
Tommi Paju esitti rautatieaiheista musiikkia ja laulatti yleisöä.
 
 
 
 

Jaakko Mäkelä ja Veli-Pekka Sevón esittelivät Heli Kyllösen Jyväskylän yliopistossa tekemän tutkimuksen pohjalta julkaistun kirjan Terijokelaisista Järvenpääläisiksi.

 

Lisää tietoa Terijokelaisista Järvenpääläisiksi -kirjasta

Kirjan julkistamisen yhteydessä kerrottiin karjalaisten siisrtolaisten sijoittumisestaTuusulaan. Tässä esitellään vaalikuetteloa vuodelta 1950.
Marja Felt kertoi Terijoelta tuodusta isänsä palkinnosta.
Ritva Lintula (os.Torkkeli) kertoi Terijoelta tuodusta ompelukoneestaan.