Terijoki

 

 

 

 

 

 

 

 

Asemasota-aikaa

Vera Nevapuro

 

Läpäistyäni joten kuten ylioppilaskirjoitukset läksin heti toukokuussa viimeiselle komennukselle. Määränpää oli Karhumäki ja siellä ilmavalvontapataljoona 8 (Ivp 8). Junanvaunut olivat tupaten täynnä. Sotapoikia nukkui lattialla ja hyllyillä. Oli se matkojen matka.

 

Karhumäen asemalla kyselin, mistä löydän Ivp 8:n. Hyvin tuntuivat tietävän. "Ai se lottapataljoona", kuului jostain ääni. Eräs lotta tuli luokseni ja sanoi menevänsä sinne. Hän tiesi oikotien, ja niin me kahlasimme peltojen halki, Rakennus näkyi kaukaa, sillä se oli korkeimmalla paikalla mäen päällä, väriltään vaaleanpunainen, entinen venäläinen kadettikoulu. Talo oli nelikerroksinen. Lotta sanoi, että minun on kiivettävä neljänteen kerrokseen, sillä siellä on pataljoonan esikunta. Niinpä kapusin portaat, joita jouduin sitten päivittäin käyttämään useita kertoja. Adjutantti, porilainen vänrikki, ohjasi minut esittelyyn komentajan luo. Ja hyvinhän kaikki meni. Sitten esiteltiin muut upseerit, kuusi henkilöä ja yhteyslotta. Kaikilla oli oma huone, ja huomioin, että jokaisella oli kirjoituskone. Muuta henkilökuntaa oli kaksi vääpeliä, aliupseerit ja aika paljon nuoria poikia lähetteinä.

 

Rakennus oli vilkkaan tien varrella, sillä vastapäätä oli elokuvateatteri ja päävartio. Mutta pihan puolella oli ihana lampi ja suomalainen sauna, joka lämpisi aamusta iltaan.

 

 

 

Majoituin toistaiseksi yhteyslotan huoneeseen. Kun olin purkanut tavarani, lähdin heti saunomaan ja uimaan. Uimassa saatiin kuulemma käydä virka-aikana, jos aikaa riitti. Yhteyslotta tarjosi tervetuliaiskorvikkeet. Hän kertoi lähtevänsä pian lomalle, ja minusta tulisi hänen vakituinen viransijainen. Toimisto oli aivan vieressä, ja menin tutustumaan työpaikkaani. Upseerit seisoivat vierivieressä ja huusivat yhdessä "tervetuloa!". Olin niin ymmälläni, että en saanut oikein mitään sanotuksi. Tuntui todella miellyttävältä komennuspaikalta. Mielestäni olimme kuin samaa perhettä, koska kaikki olivat samassa kerroksessa.

 

Aamulla aloitin työt. Näytti siltä, että kaikilla upseereilla oli kirjoitettavaa. Olivat varmaan kasanneet niitä, kun tiesivät, että lotta tulee toimistoon. Koko päivän naputtelin, ja herrat rupattelivat selkäni takana. Oli vähän vaikea keskittyä. Siitä myös huomautin heille. Ajattelin, että täytyy ihan alussa pitää puoliani. He ymmärsivät tai yrittivät ainakin.

 

Kävin komppanian puolella kolmannessa kerroksessa tutustumassa. Oli aika liuta koneita ja laitteita, joita ammattitaitoiset lotat hoitivat. Oli puhelin-, ilmavalvonta- ja viestilottia, kaikkiaan 43 lottaa. Suurin osa oli maastossa iv.asemilla, joita meillä oli lentokenttien laitamilla hälytysvalmiina. Kävin tutustumassa näihin asemiin. Niissä oli neljä viisi lottaa kussakin ja esimies. Rakennuksemme iv.tornista oli upea näköala. Karhumäen ympäristöä näkyi laajalti.

 

Kun oli kulunut muutama päivä tulostani, meille vaihtui komentaja. Heti rakennettiin aita, joka erotti lotat ja miehet rannalla, ja lotille tuli kellonajat, milloin sai käydä uimassa. Meitä huvitti kovasti nämä määräykset. Mutta tätä ei kestänyt kauan, koska komentaja vaihtui taas. Nyt tuli kapteenin tilalle majuri. Hän tuntui olevan rennon tyylinen taiteilija ja vähän viinaan menevä. Aita purettiin heti ja myös kellonajat poistettiin. Saimme jälleen uida, milloin työ salli. Mutta tilalle tuli illaksi kortinpeluu. Komentajan seuraksi tuli adjutantti, lotta komppaniasta ja minä. Kerran olimme lotan kanssa jo yöpuvuissa, kun adjutantti tuli kutsumaan kortinpeluun. Me kieltäydyimme, koska oli vapaailta. Panimme äkkiä manttelit päälle ja lähdimme ulos. Portille tuli heti kaksi vartiossa olevaa sotapoliisia, ja he kysyivät papereita. Eihän meillä niitä ollut. Paperit täytyi aina olla lottapuvun ylätaskussa. Niin he veivät meidät vastapäätä olevaan päävartioon. Siellä käskettiin odottamaan, kunnes päällikkö tulee, ja riisumaan manttelit. Siellä oli hirveän kuuma. Emme voineet riisua, kun olimme yöpukimissa. Vihdoin tuli niin kova käsky, että oli pakko kertoa totuus. Päivystäjä hämmästyi ja luuli, että olemme karanneet. Sanoin, että adjutantti tietää kaiken. Vihdoin tuli vartiopäällikkö. Saatuaan tiedot hän soitti adjutantille ja käski hänen tulla hakemaan meidät. Selvisimme tästä. Majuri ei kysellyt sen enempää, kun kuuli, että olimme vapaalla.

 

Seuraavana päivänä lähdimme kaupungin keskustaan. Alamäkeä oli kiva kävellä. Kävimme kaupassa ja lähdimme takaisin. Huomasimme, että mäen rinteessä oli sotasairaala, johon juuri tuotiin haavoittuneita. Aivan lähellä joukko-osastoamme oli "Maaselän radio". Menimme sinne sisälle. Ja kukas siellä olikaan, itse Tapsa Rautavaara. - Voi sitä riemua. Hän rutisti lujaa. Kutsuimme hänet saunomaan ja kahville, kun hänelle sopi. Lupasi tulla mielellään.

 

Meille tuli toinen toimistolotta. Saimme oman huoneen. Se oli aivan uusittu, ja siellä oli hella. Meillä kävi paljon vieraita, enimmäkseen terijokelaisia koulukavereita, jotka olivat lähellä kaupunkia rintamalla. Ihmettelin monasti, mistä he tiesivät komennuspaikkani. Peräti Lahden lyseon suomen kielen opettaja tuli aivan yllättäen ovesta. Tarjosin hänelle teetä ja räiskäleitä. Hän kirjoitti niin kauniisti muistokirjaani yhteisestä kouluajasta.

 

Koetin olla "muonamikon" kanssa hyvissä väleissä, että saisin aina jotain varastosta - vaikkakin äiti lähetti usein tarvikeaineita kokkaamiseen. Sokeria rupesin säästämään. Saimme kolme palaa päivässä.

 

Sisko ja hänen sulhasensa olivat tilanneet Viipurin pyöreäntornin hopeasalin hääpäiväksi 24.6.1944. Päiväksi saimme kolme paperossia, ja ikävä kertoa, että rupesin sauhuttelemaan. Eikä se kolme riittänyt, vaan vaihdoin hunajaa ja juustoa röökiin, kuten sanonta kuului.

 

Töitä riitti aamusta iltaan. Olin toimistossa ja naputin konetta. Kyllä upseeritkin kirjoittivat, kun kuukauden vaihteessa oli termiinit ja päiväkäskyt päämajaan (lokkiin).

 

Meille tuli esikuntaan komennukselle keltaraitainen upseeri. Hän oli kornetti. Voin mainita, että kukaan meistä ei pitänyt hänestä. Eräänä iltana olin juuri lopettanut työni, silmät olivat kipeät. Hän tuli tuomaan minulle pinkan kirjoitettavaa. Sanoin napakasti, että en ole hänen alaisensa, enkä voi näillä silmillä kirjoittaa. Hän lähti komentajan luokse, ja sain käskyn sinne, kuten arvelinkin. Kerroin komentajalle, että silmiäni särkee. Hän soitti sairaalaan, ja menin aamulla silmätarkastukseen. Silmäni olivat rasittuneet ja tulehtuneet. Sain tippoja ja kaksi päivää vapaata.

 

Ajattelimme huonetoverini kanssa tehdä jotain kepposta kornetille, kun hän oli syömässä. Hain keittiöstä matalan läkkilautasen. Panimme siihen vähän vettä. Asetimme lautasen keskelle sänkyä ja kauniisti peiton sen päälle. Kuulimme, että hän oli kastanut housunsa. Kuulusteluhan siitä tuli, ja me jäimme kiinni. Huomasin, että komentajaa vähän hymyilytti. Saimme yhden viikon poistumiskiellon. Sen kesti mielellään.

 

Sain sopivasti lomaa, kun oli siskoni kihlajaiset. Olimme jo muuttaneet Pukkilasta Viipuriin Mannerheiminkadulle aivan aseman lähelle. Tulin illalla kotiin. Siellä oli juhlat parhaimmillaan. Ilostuin, kun näin Heilimon Heikin istuvan hetekalla. Menin juttelemaan hänen kanssaan kuulumisia, ja siihen kuulemma torkahdin. Vasta aamulla heräsin ja ihmettelin, kun oli ihan hiljaista. Olivat antaneet minun nukkua rauhassa. Seuraavana päivänä lähdin Helsinkiin. Menin suoraan Katajanokalle Aino ja Aune Paloposken luokse. Meillä oli niin paljon kerrottavaa, että taas meinasi yö mennä. Seuraavana päivänä kävin vilkaisemassa tulevaa kämppääni. Siellä olikin parhaillaan siskoni sulhonsa kanssa, että saatoin kunnolla onnitella heitä. Palasimme yhdessä Viipuriin, ja jatkoin lomaani. Kaupunki oli vilkas. Sinne oli muuttanut paljon entisiä asukkaita. Viipuri oli tuttu kaupunki. Kävin siellä Terijoelta usein lomilla sukulaisten luona.

 

Loma meni pian, ja sulhon kanssa matkustimme yhdessä. Hän oli Karhumäen lähellä Hirvaksessa tiedustelulentäjäluutnantti Martti Kumpula. Minulla oli II lk:n littera, kun olin lomalle lähtiessä vs. yhteyslotta, vänrikin vakanssilla. Palattuani lomalta lottakaverini oli paistanut räiskäleitä. Niitä syödessä rupattelimme pitkään. Kun olin jo nukahtanut, heräsin kuin olisin ollut tulessa. Panin valon ja katsoin laveria. Se aivan kuhisi noin 2 mm:n kokoisia keltaisia läpikuultavia ötököitä. Herätin kaverini, ja yhdessä ihmeteltiin. En ollut ikinä nähnyt tällaista. Hän sanoi, että ne ovat luteen poikasia. Ne olivat "syntyneet" poissa ollessani ja olivat hirveän näköisiä ja oikein hyökkäsivät kimppuuni. Se oli kyllä näkyjen näky. En voinut mennä siihen sänkyyn. Menin komppaniaan 3. kerrokseen, ja siellä oli tyhjiä lavereita. Aamulla pojat veivät sänkyni ja petivaatteet ulos ja saivat ötökät kaikkoamaan laverista puhalluslampulla.

 

Sotaperheemme oli loma-aikana lisääntynyt huomattavasti. Viestiluutnantin mustalle spanielille oli syntynyt kuusi pentua. Oli siinä pienessä huoneessa aikamoinen meteli ja haju. Ei kestänyt kauan, kun emon oli luovuttava kaikista pennuista. Niistä oli  kova kysyntä.

 

Toin lomalta mukanani hiihtokamppeet. Olin huomannut, että Karhumäessä oli ihanat hiihtomaastot. Talvi oli tulossa, ja aikanaan lumi peitti maastot. Sotapojat tekivät hyvät ladut, 5 ja 10 km. Nousin aamuisin seitsemältä ja aamiaisen syötyäni läksin hiihtelemään. Kun komentaja kuuli, että olin yksin ladulla, hän kauhistui ja määräsi miehen mukaan. Niinpä he tekivät vuorolistan. Enimmäkseen huoltoupseeri hiihti mukanani.

 

Meillä oli myös hiihtokilpailuja. Aunuksen vastaava joukko-osasto haastoi mm. meidät kilpailuun. Kuulimme, että siellä oli kaksi hurjaa naishiihtäjää, Widemanin sisarukset Tampereelta. Vaikka meilläkin oli kovia hiihtäjiä, emme mahtaneet Aunukselle mitään. Onneksi miehet voittivat. Myöhemmin kuulin, että samat sisarukset olivat voittaneet olympialaisissa kultaa ja hopeaa.

 

Talvi oli hiljaista aikaa. Ilmahälytyksiä oli harvoin. Saatiin lomia useammin. Lomailin enimmäkseen Viipurissa. Siellä tapasin paljon tuttuja. Kävin Helka Ristolaisen kanssa Terijoella. Muistan, että siellä oli silloin paljon lunta. Kirkkopuiston sankarihaudoilla oli korkeat kinokset.

 

Kun saavuin lomalta, tuntui jotenkin levottomalta. Komentaja käski pakata kaikki ylimääräiset tavarat ja lähettämään ne pois, mikäli mahdollista. Minä lähetin siskolleni Ouluun kaikki paitsi varavaatteet.

 

Kevät tuli, ja ilmahälytyksiä alkoi tulla yhä enemmän. Kävin korkealla katossa olevassa ilmatornissa, jossa lotat vartioivat vihollisen koneita. Sieltä näkyi kauas eri puolille rintamaa. Sitten käväisin komppanian puolella, ja siellä tuli kova naputus koneista. Olin kovasti kiinnostunut Morsen näppäimistä. Oli kiva katsella, kun lotta niin taidolla käsitteli konetta. Sanaa "kielo" kuului jatkuvasti, sillä pataljoonamme salanimi oli kielo.

 

Komppanian päällikkö oli huoneessaan petillä sairaana. Kurkistin sinne tervehtiäkseni. Hän kutsui sisälle ja kysyi heti, että osaanko laulun "Syysunelmia". Kysyin tarkoittiko hän "Kaipuun syömmeen syksy toi mulle". Sanoin osaavani, eikä siinä auttanut muu, kuin laulaa se hänelle. Sen jälkeen kävin laulamassa joka päivä hänen sairausaikana. Minä sain varmaan tartunnan häneltä, sillä kuume alkoi nousta. Kuiskintaa kuului, että olimme lähdössä, ja illalla sanottiin, että lähdemme aamulla klo 7. Sanoin komentajalle, että on kuumetta 39 astetta. Hän käski pakata tavarat ja mennä sänkyyn. Aamulla pääsin komentajan autoon. Lähdimme mutkitellen länteen. Tykistö oli kintereillämme ja "Tarva" lauleli "Saimaan ballaadia" ilokseni, ja kuume alkoi häipyä. Tutustuin Tarvaan, mistä oli myöhemmin hyötyä. Hän tuli esiintymään uuteen kouluumme, jota lapseni kävivät, vanhempain iltoihin ym. tilaisuuksiin.

 

Perääntyessämme pysähdyimme joksikin aikaa Ilomantsiin ja sieltä Värtsilään, johon oli rakennettu upea parakkikylä lentokentän reunaan. Jännitimme kovasti, kun tuli hälytys, ja koneet nousivat ilmaan. Laskimme aina, kuinka monta konetta nousi, ja palasiko sama määrä. Kerran puuttui yksi kone, ja huomasin, että se oli siskoni sulhon kone. Hän kävi aina iltateellä. Nyt ei ollut näkynyt. Soitin laivueen komentoon ja sain kuulla, että hänellä oli kahden viikon lentokielto, koska kone oli laskeutunut Joensuun kentälle ja hajonnut.

 

Värtsilästä läksin sisareni häihin. Häät pidettiin Savonlinnan kylpylässä. Oli erikoista, kun kaikki, paitsi anopit, olivat harmaissa, ja lentäjät sinisissä. Oli upeaa katsottavaa, kun lentäjätoverit vetivät miekat esiin, ja morsiuspari kulki läpi käytävän keskellä.

 

He muuttivat Ouluun, saivat komennuksen sinne. Ja me siirryimme Kuopioon. Olin lähettänyt ylimääräiset tavarani siskolle Ouluun, ja ikäväkseni heillä oli tulipalo, ja kaikki paloi maan tasalle. Minulle jäi vain vaatteet ylläni.

 

Kuopiosta alkoi vähitellen kotiutus. Viimeinen päivä oli haikea. Jäimme adjutantin kanssa kahden ja kirjoitimme toinen toisillemme litterat. Menin ensin siskoni luokse Ouluun ja sitten Helsingin kautta Lahteen. Komennus loppui.

 

Niin oli viisi vuotta kulunut nuoruudestani. Edessä oli elämä. Toivoin vielä pääseväni Terijoelle ja tapaavani hyvät ystäväni siellä.

 

 

Julkaistu Terjokkoisessa 1/2011